Hepat

 Esittely blogin puolella esiintyvistä hevosista

Pin Rock's Highland Queen...



Aka kaunein, täydellinen...Ensimmäinen hevonen, joka onnistui löytämään tiensä mun sydämeen. Olin nuorempana niin vannoutunut poniratsastaja, että en ikinä uskonut siirtyväni hevosiin. Toisin kuitenki kävi, kun melkein kuin pakosta jouduin tutustumaan tähän hevoseen. Alkuajan ei niin hyvästä lähdöstä, nousimme kuitenkin nopeasti ylös ja Pilvi on kehittänyt mua ratsastajana aivan uskomattoman paljon. Aloitin ratsastamaan Pilvellä alkuvuodesta 2010, siitä lähtien olemme vuosittain käyneet ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskilpailuissa, aina hyvin tuloksin. Pilven kanssa olemme kilpailleet seura- ja aluetasolla Helppoa A:ta. Parhaita tuloksiamme on Eteläsuomen seniorikoulumestaruus 2013, jossa ohjelmana A-merkki, sekä 2014 hopeaa ja karsintaluokan (A-merkki) voitto. Pilvi on ratsastuksellisesti muista tuntihevosistamme erittäin poikkeava, minkä takia monet kokevat sen melko haastavaksi vaikka ulkokuoreltaan se näyttää simppeliltä. Suht pienestä koostaan huolimatta, Pilvi omistaa lennokkaat ja suuret liikkeet, mitkä ovat kilpailuissa eduksi jos vaan pystyy istumaan siellä. Pilvi on myös hyvä hyppäämään ja ensimmäisen kerran kävin sillä hyppäämässä aluekisoissa 90cm, kesällä 2013. 2014 loppukeväästä aloimme valmentumaan myös esteillä ja siitä lähtien olemme käyneet myös estekilpailuissa, tähän mennessä 90cm luokissa.

Gringo...



Maailman komein ja uljain hoitohevoseni, hevonen jolla on mahtipontinen ulkonäkö ja liikehdintä, mutta luonteeltaan onkin maailman suurin mammanpoika. Aloitin Gringon hoitamisen kesän 2010 loppupuolella ja parin ekan vuoden ajan hoitelinkin sitä lähes päivittäin. Nykyään hoidan Gringoa 3krt viikossa,  vähintään. Hevonen asuu myös Opistolla ja on ratsastuksenopettajani yksityiskäytössä. Gringo on ammatiltaan kouluhevonen joka kilpailee omistajansa kanssa tällä hetkellä GP-tasolla.  Hevonen on syntynyt vuonna 2000 Saksanmaalla ja onkin nuoruudessaan toiminut estehevosena siellä ollessaan. Luonteeltaan Gringo on herkkä, kiltti, seurallinen ja ratsastuksellisesti erittäis näyttävä, sekä osaava. Gringo on ratsastaessa melko haasteellinen, eikä se soveltuisi kenen tahansa ratsuksi, lähinnä herkkyytensä takia. Itse koen sen myös melko vahvaksi, mutta onhan se minulle muutenkin suurikokoinen. Omiin tehtäviini kuuluu hevosen ja kamojen ylläpito, sekä satunnaisesti kevyt liikutaminen. Gringo on minulle todella hyvä ystävä ja tykkäänkin pitää sille ihan vain seuraa, sekä usein juttelen sen kanssa kaikesta. Kerran ollessani todella surullinen, istuin vain Gringon karsinan edessä ja se alkoi lohduttamaan, siis tunnin ajan rapsutti selkääni, päätä, nuoli käsiä, naamaa, päätä ja koko ajan tuhisi siinä ympärillä. Välillä G vaan näyttää oikeasti siltä että se kuuntelisi ja ymmärtäisi.

Sandeg...



Tunnetaan paremmin nimillä Santeri, Santtu, Vaavi, Lohikäärme, Santiago, Sande.. rakkalla lapsella monta nimeä. Santtu on 6v heppa, joka tuli opistolle kevät-talvesta 2014. Santtu oli aika (tai vähän enemmän), raaka tullessaan ja hieman ikäistä jäljessään koulutuksesta. Jo ihan alusta asti aloin sillä ratsastamaan ja löydettiin nopeasti yhteinen sävel sileällä, minkä johdosta tykästyin heppaan. Kun koulupuoli alkoi sujumaan Santtu alkoi käydä ihan virallisesti tunneilla ja tässä vaiheessa alkoikin hyppäämisen opettelu.. Tiedossa oli, että on se joskus jotain hypänny mutta ei kyllä siltä tuntut. Santtu kyttäsi puomeja ja esteitä, jos se hyppäsi esteen niin se kaatoi sen kokonaisuudessan. Tosin tolppien ja johteiden yli se hyppäsi kuin Milton konsanaan. Tuntui ikään kun se ei olisi ymmärtänyt hommasta yhtään mitään. Myös suoruudessa ja oikean laukan rytmin löytämisessä oli ongelmia. Lähdinkin ratkaisemaan ongelmaa sieltä päästä ja kas kummaa, hypytkin alkoi jo sujumaan. Aika paljon Santtu edelleen pudotteli, mutta pikkuhiljaa se on oppinut nostamaan jalkojaan ja nykyään pystytään suorittamaan ihan tyylipuhtaita ratoja. Olen parit estekisat hepalla jo mennyt, lisäksi menen sillä koulu aina välillä. Jatkossa on tavoitteena saada tasaisia ratoja alle pikkuluokissa, hieman lisää itsevarmuutta ja kokemusta. Luonteeltaan Santeri on leikkisä ja hurmaava, lisäksi se on hyvin miellyttämisen haluinen ja rehellinen.

Garibaldi...



Grandi oli blogin  yksi "kolmesta päätähdestä". Grandilla kilpailin 4vuotta esteillä seura- ja aluetasolla 90-100cm luokissa. Grandilla valmentauduin myös ahkerasti, se opetti minua todella paljon esteratsastuksen saralla ja oli siirtymähevoseni poneista  pois. Saavutimme ihan hyviä tuloksia, ainoastaan yhtä rataa emme päässeet hyväksytysti läpi. Mieleenpainuvin saavutuksemme on ESRAn junioripronssi 2011. Grandilla opin todella paljon rauhallisuuden merkityksestä, sillä luonteeltaan se on hyvin herkkä hevonen. Joskus oli vaikempaa kun se keksi asioita joita pelkää, mutta palojen osuessa  kohdalleen hyppääminen sen kanssa oli ihan mahtavaa. Päätös luopua Grandista oli kova pala, mutta sen iäkkyys alkoi jo näkyä suorituksissa ja halusin lopettaa hyviin tuloksiin. Grandi on silti edelleen ihan paras esteheppa joka minulla on ollut ja sillä tulee aina olemaan spesiaalipaikkansa. Grandin kanssa menoamme vauhditti silloinen estevalmentajani Taina, jollen olen ikuisesti kiitollinen hänen oivallisesta opetuksestaan ja rohkaisusta.

Blogin puolella esiintyy myös lukuisia muita otuksia.. 
Matilda ja Devi, on entiset hoitohevoseni, joista enemmän omalla sivullaan.
Lisäksi useita tuntihevosia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti